23.11.2014

JOULUKAKKU

Hei pitkästä aikaa. On jäänyt tämä blogi ja kaikki luova työ, koska olen keskittynyt opiskeluun. Kovasti sormet syyhyää koko ajan tekemään jotakin, mutta olen hillinnyt itseni. Ja nyt sitten retkahdin.
Koko suomi leipoo- ohjelmassa leipoivat viimeisessä jaksossa kolmikerroksisen kakun. Kovasti alkoi kiinnostamaan, kun en ole sellaista koskaan leiponut. Samassa ohjelmassa huomasin mtv.fi sivustolla olevan joulukakkukisan ja siitäpä keksin oivan syyn tehdä kolmikerroksisen kakun.
Eli tällaisella luomuksella olen kisassa mukana;
Kakussa kolme erilaista pohjaa ja täytettä. Alin sokerikakkupohja + sitruunarahkaseos + puolukkainen omenahillo (itse tehty), keskimmäinen suklaapohja + vaniljarahka + omenahillo (itse tehty), päällimmäinen kerros piparkakkupohja + appelsiinituorejuusto täyte + puolukkainen omenahillo. Päällys ja koristeet sokerimassaa ja marsipaania.
Kerrosten koko ero olisi voinut olla selvempi, mutta eipä ollut sellaisia vuokia
Oli kyllä kiva tehdä, kun vaan joku olisi siivonnut keittiön. Sotku oli ihan kauhea : )
Nyt on sitten se suurin urakka edessä eli kakun syöminen ; )



Iloista joulunodotusta kaikille ja käykäähän osallistumassa kisaan http://www.mtv.fi/joulukakkukisa jos leivotte!!

4 kommenttia:

  1. Ihana kakku, ja varmasti maukas.

    VastaaPoista
  2. Jopas jotakin.
    Miten komee kakku!

    VastaaPoista
  3. Ihanan ja hauskan näköinen kakku. Ja vielä lisäksi näyttää erittäin herkulliselta sisältä!

    VastaaPoista
  4. Oi mahoton, miten UPEA KaKKu! Eksyin tänne blogiin ja ihastuin heti.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Mahdollisiin kysymyksiin vastaan mahdollisimman pian!