Itsenäisyyspäivänä herkuttelemme voileipäkakulla. Kerron kuinka minä sen rakennan ehkä hieman tavallisuudesta poiketen. En tee "tahnoja" vaan laitan ainekset sellaisinaan kakkuun. Kostukkeena käytän sekä maitoa että lihalientä. Yhdessä välissä maitoa toisessa lihalientä jne. Leipänä käytin valmista voileipäkakkuleipää, mutta esim. paahtoleipäkin käy. Väleissä käytän erilaisia tuorejuustoja, majoneesia, voileipäpikkelsiä tms. Ne sivelen suoraan leivän päälle, vaihdellen eri kerroksissa. Näin juuston määrästä ei tule hirveän suuri kuten "tahnakakuissa". Levitteiden päälle laitan kuutioitua kurkkua, tomaattia, suolakurkkua ja tälläisessä leikkelekakussa metvurstia ja tällä kertaa rosvopaistia (kinkkuleike sopii hyvin myös), Tärkeää on lopuksi kietoa koko komeus kelmuun ja pitää jääkaapissa yön yli. Näin kakusta tulee tiivis ja se kestää hyvin kasassa. Koristelu seuraavana päivänä. Kuorrutan samoilla tuorejuustoilla mitä käytin sisällä.
Kalaversiossa laitan leikkeleiden tilalle kahta erilaista kalaa, paistettua lohta ja jotain savukalaa. Lihaliemen korvaan yrttiliemellä ja kurkkujen sekä tomaattien lisäksi laitan keitettyä kananmunaa.
Olen vuosia tehnyt tällaisia voileipäkakkuja ja ne on aina olleet supersuosittuja.. kannattaa kokeilla!! Ja on muuten nopea tehdä n. 15 min kesti kuutioiminen ja kokoaminen ja koristeluun toinen 15 min.
Oikein mukavaa itsenäisyyspäivää :).
VastaaPoistaVoileipäkakut on mun lemppareita, en niinkään välitä makeista kakuista.
Kiitos samoin :)
PoistaOikein hyvää Itsenäisyyspäivää Sinullekin!
VastaaPoistaOlet sinä mestari tekemään noita kakkuja. Tulee ihan vesi kielelle, kun katselee :)
Kiitos Anneli :) Katsoin juuri linnanjuhlien kakkutarjontaa.. niitä kun pääsisi joskus maistamaan..NAM.. olisi varmaan vaikea valita mitä ottaisi niin montaa sorttia näkyi olevan tarjolla! Hyvää itsenäisyyspäivän iltaa!
Poista